lauantai 9. maaliskuuta 2013

Avaimet kaulaan

Aiemmin tein joululahjaksi engalnninlaku avainnauha ja nyt on sitten vähän erilaisia tullut lisää. Kolme erilaista, vaahtokarkeista, salmiakeista ja polkkakarkeista. Ja tottakai piti tehdä kaikkiin yhteensopivat korvakorutkin. :) Kaikissa avainnauhoissa on säädettävä pituus, joka on n.43cm minimissään ja maksimissaan n.55cm.


Vaahtokarkit on samoja vanhoja mitä aiemminkin on blogissa näkynyt. Tälläkertaa vaan pujoteltuna nyöriin.



Toisessa avainnauhassa roikkuu polkkakarkkeja. Näitä en ollutkaan aikasemmin tehnyt.



Viimeisenä muttei vähäisimpänä salmiakkanauha, jossa on pyöreitä supersalmiakkeja ja seassa muutama ruutu salmiakki. Omasta mielestä varsinkin supersalmiakeista onnistuin tekemään erityisen todellisen näköisiä, vaikka aluksi oli ongelmana löytää oikean kokoinen muotti niiden tekemiseen. Yksi kaveri meinasikin jo laittaa yhden suuhunsa, kun olin jättänyt ne uunista ottamisen jälkeen pöydälle jäähtymään. :)



Tein sitten vielä yhdet lakumatto korvakorut. Vähän ehkä liian pienet tosin, eikä kaukaa oikein taida erottaa mitä esittävät. Täytyy koittaa tehdä uudestaan paremmat. :)


Sellaista tällä kertaa. Lisää tulossa kunhan taas löytyy aikaa tällekkin harrastukselle. Laskuvarjohyppykausi alkaa taas ja vie todennäköisesti ison siivun vapaa-ajasta... :)