tiistai 28. tammikuuta 2014

Rusetteja

Pikkuisista ruseteista (yllättäen pinkit) tuli korvakorut ja kaulakoru, tai jokin muu koriste. Katsotaan mihin se lopulta päätyy. Ensimmäistä kertaa lisäsin vielä helmiä massan kaveriksi. Rusetit oli kiva ja helppo tehdä. Syntyi nopeasti. :)




Eipä muuta tällä erää. :)

maanantai 27. tammikuuta 2014

Liukuväri

Ensimmäinen liukuvärikokeilu tuli tehtyä ennen pastakoneen hankintaa. Oli kyllä hieman hankalaa kaulimella tehdä, kun sitä massaa tarvitsee niin todella moneen kertaan taittaa ja rullata ja kaulita. Mutta kyllä se massa siitä lähti "liukumaan" ja ihan onnistunut lopputulos saatiin aikaan ilman pastakonettakin. Tälläiset korvakorut siitä massasta sitten syntyi.

 Juuri paistamisen jälkeen otettu kuva. Tässä näkyy paremmin liukuvärjäys terälehdissä. Yllättäen ensimmäinen väriyhdistelmä oli pinkki/valkoinen.


Hieman glitteriä pintaan ja timatti keskelle niin ulkonäkö muuttuu melko paljon tuosta ekasta kuvasta. :)

Tässä sitten vielä kuva  pastakoneella tehdystä ekasta liukuvärjäyksestä. Tässä käytin kolmea eri väriä, glitteri-violettia, pinkkiä ja valkoista. Huomattavasti paljon nopeammin tulee valmista pastakoneen avulla. Suosittelen mikäli vähänkään enempää tulee tehtyä polymeerimassata mitään. Myöhemmin selviää mitä jännää tästä sitten syntyi... ;)

Millaisia väriyhdistelmiä olisi kiva kokeilla, ja mitä niistä voisi tehdä?

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pastakone

Pakko nyt tääläkin vähän hehkuttaa. Miten voi olla pieni ihminen näin innoissaan pastakoneesta, vaikka ruokaa en juuri laitakkaan! :D


Halvalla kun sain, niin olihan se ostettava. Nyt pitäisi vähän helpottua massojen "kaulitseminen". Toivottavasti toimii, kohta se selviää... :)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Naminam

Kiitos rakkaan siskoni idean tein pallotikarikaulakorun. Kuosi yrittää vähän matkia sellaista chupachupsin mansikka-kerma tms tikkaria. Yllättävän hyvin onnistui vaikka ite sanonkin. :) Täytyy koittaa tehdä lisää erivärisiä. Ja nyt kun fimolta on tullut uusi (tai ainakin ite kuulin siitä vasta hetki sitten) läpikuultava massa niin sillä voisi koittaa tehdä esim sellaisia "kolan makuisia" tikkareita. Vikaan kuvaan pääsi yksi joululahjoistanikin mukaan!






Tikkuosa on muovinen, ihan oikeasta tikkarista otettu ja se on liimattu paistamisen jälkeen. Eli jos teet itse niin älä laita sitä uuniin, sulaan kuitenkin. :) Korviin voisi ehkä tehdä minikokoisena samanlaiset roikkumaan, jos löytyisi tarpeeksi ohuita muovitikkuja... tai sitten vaan tekee massasta niinkuin aiemminkin. Näin isommassa koossa tuo kuitenkin näyttää paremmalta, kun on aidompi.

Minkä "makuisia" tikkareita muita olisi kiva kantaa kaulassa?